Oulun yliopiston, KAJAK:in, MIKESin, Jyväskylän yliopiston ja VTT:n yhteinen mittaus- ja tietojärjestelmiin erikoistunut sopimuspohjainen tutkimus- ja koulutuskeskus.
Renforsin Ranta on Kajaanissa sijaitseva yritysalue, joka on perustettu UPM:n Kajaanin tehtaan entisiin tiloihin.
DIMI: Digitaalinen in-line holografia mittaussovellutuksissa

Toteuttaja: Oulun yliopiston mittalaitelaboratorio, projektipäällikkö Anssi Mäkynen
Tavoite:
Hankkeessa vahvistetaan Oulun yliopiston Mittalaitelaboratorion teknologia- ja sovellusosaamista digitaalisessa in-line holografiamikroskopiassa (DIHM). Teknologiaosaamista vahvistetaan toteuttamalla mahdollisimman suorituskykyinen DIHM-instrumentti osaksi konventionaalista valomikroskooppia sekä liittämällä kokonaisuuteen biopartikkeleiden tarkasteluun soveltuva fluidistiikka. Sovellusten osalta tavoitteena on selvittää toteutettavan instrumentin avulla teknologian hyödyntämismahdollisuudet erilaisten luonnon-, talous- ja teollisuusvesien sisältämien biopartikkeleiden karakterisoinnissa. Hanke toteutetaan yhteistyössä venäläisten, kanadalaisten, unkarilaisten ja japanilaisten tutkimusryhmien kanssa.
Aikataulu: 1.1.2009-31.12.2010

Copyright 2010 © Measurepolis development oy | Marko Lipponen | päivitetty 23.09.2010